Vuokraisäntä soitti kolmisen viikkoa sitten ovikelloamme ja ilmoitti, että nyt hän muuttaa pois. Kukaan ei kuulemma enää asuisi yläkerrassa ja hän tekisi muutenkin kaikkensa, jotta viihtyisimme talossa. Olimme hyvin skeptisiä lupausten suhteen, vaikka ukosta ei ole tämän vuoden puolella harmia juuri ollutkaan. ”Sillä ei varmasti ole puhtaita jauhoja pussissa”, ajattelimme.
Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että hän ei todellakaan enää asu katolla. Ja kierotus on myös monin muin keinon yrittänyt lepytellä meitä. ”Saanko rakentaa korotuksen aitaanne, ettei kukaan kadulta voi katsella pihalle?” ”Voinko pesettää ja kiillotuttaa lattianne? ”Totta kai järjestän vartijallenne pääsyn kellarin vessaan.” ”Voi, ilman muuta laitan hiekkalaatikkoon laidat ja tuotan sinne lisää hiekkaa! Saanko hankkia Niilolle myös ilmaiseksi kiipeilytelineen ja liukumäen?”
Onko lipevä limanuljaska tajunnut, että hänen ei todellakaan kannata ajaa meitä pois talosta? Vai onko sillä kuitenkin jotain taka-ajatuksia? Harkitsemme peruvamme joulun alla jättämämme irtisanomisilmoituksen. Talo on kiva ja sijainti Tomin toimistoon nähden oivallinen. Mutta uskallammeko sittenkään tilata makuuhuoneen ikkunaan mittatilausverhoja tai rakennuttaa hyllyjä vaatekaappeihin ja varastohuoneisiin? Voi olla että otamme riskin, sillä kaikkein vähiten meitä tällä hetkellä kiinnostaa muuttaa uudestaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti