Helppoa elämää

Meidän ei tarvitse nykyään tehdä juuri mitään itse. Kotiapulaisemme Meena siivoaa, pesee pyykit, silittää vaatteet, vaihtaa petivaatteet, laittaa ruoan ja käy kaupassa. Tek, Meenan mies, pitää pihan ja parvekkeet siistinä ja vaihtaa rikkinaiset lamput. Kuskimme, Ajay Lama, ajaa autoa ja vie meidät minne haluamme milloin haluamme. Ja vartijat seisovat vahdissa talon ulkopuolella. He avaavat meille portin lähtiessämme ulos ja pitävät huolen siitä, että olemme turvassa omassa kodissamme.

Luulisi siis, että elämä on helppoa Intiassa. Mutta ei. Täällä ei mikään ole helppoa tai yksinkertaista. Helpommalla pääsisi, kun tekisi kaiken itse, ajattelen usein. Omat lähtökohdat ja odotukset ovat usein täysin erilaiset kuin näillä ihmisillä, ja asioista yhteisymmärrykseen pääseminen vie parhaimmillaankin paljon aikaa.

Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa palvelusväki alkaa kränätä keskenään. Muutama viikko sitten päivävartija riitautui Tekin kanssa. Tek oli kieltänyt vartijaa tulemasta keittiöön kengät jalassa, mitä vartija piti turhana simputuksena. Tek oli tarttunut vartijaa rintamuksesta ja tönäissyt tämän ulos. Ollessaan lähdössä ulos, Tek oli vielä kieltäytynyt sulkemasta porttia perässään, minkä seurauksena vartija oli tarttunut Tekin polkupyöräntankoon rivakalla otteella. Kunnon tappelua ei syntynyt, mutta molemmat kävivät kantelemassa minulle toisistaan, vartija ihan tippa silmäkulmassa. Tällaista on varmaan olla toissa lastentarhassa. "Ei kengät jalassa sisälle!" "Lyödä, töniä tai potkia EI saa!" "Kyllä noin isojen poikien pitää osata itse sopia siitä, kuka sulkee portin." Huoh…

Yleisesti ottaen iso osa ongelmaa on oma perfektionismi ja tapoihin pinttyneisyys; kun on itse tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla ja huolella, on vaikea hyväksyä, että ne tehtaisiin toisin. Kuinka pikkutarkkoja ohjeita palvelijoidensa voi odottaa noudattavan ja kuinka monta pikkuasiaa heille jaksaa kädestä pitäen neuvoa? Onko kohtuutonta odottaa, että ruuvit ruuvataan proppuihin sen sijaan että viimeinen sentti nakutetaan vasaralla? Onko pikkusieluista vaatia, että vierasvessan käsipyyhkeinä roikkuisivat jotkut muut kuin 20 vuotta vanhat lapsuudenkodista pöllityt oranssit varakalapyyhkeet? Onko epärealistista odottaa että minun jumppavaatteeni eivät päätyisi pesun jälkeen Tomin aluspaitapinoon?

Myönnettäköön, että maailman murheiden mittakaavassa nämä eivät ole erityisen olennaisia asioita, mutta kyllä ne kummasti ärsyttävät ja arkipäiväistä elämää hiertävät. Moni onkin sanonut, että tärkeintä Intiassa on osata olla välittämättä asioista liikaa. Opinkohan minäkin siihen? Ja onko se sitten hyvä ettei välitä?

Viime viikkojen kuulumisia

- Niilo täytti kaksi vuotta. Juhlinta oli hillittyä, mutta oli meillä sentään pienet kekkerit kakkuineen isonvanhempien ollessa kyläilemässä. Alla on kuva kaksivuotiaasta Niilosta varsinaisena merkkipäivänä reilu viikko sitten:

- Lokakuun lopussa kävimme Goalla minilomalla juhlimassa intialaisten valon juhlaa, Diwalia. Meidän osaltamme varsinainen juhlinta jäi tosin aika vähiin, sillä vietimme pääosan lomasta miellyttävän hotellimme erittäin miellyttävällä uima-allasalueella…

- Niilo aloitti viime viikolla uudessa koulussa. Koulun nimi on American Excelsior School ja sijaitsee noin 15 minuutin ajomatkan päässä tulevasta kodistamme. Niilo on pienten lasten Safari-ryhmässä, joka kokoontuu päivittäin klo 9-12. Päivän ohjelmaan kuuluu aamiainen, ulkoilu, kaksi montessoripedagogiikkaa noudattavaa työjaksoa sekä lounas. Toistaiseksi leikkikoulun aloittaminen on sekä itkettänyt että innostanut. Aamulla kouluun lähdetään tomerana uusi reppu selässä, mutta kun tunnille pitää jäädä yksin, tulee suru puseroon. Pikkuhiljaa sekin suru muuttunee iloksi.

- Muutto viivästyy edelleen. Talon omistajan mukaan talon sisätiloihin vaatimamme muutostyöt on tehty. Nyt odotamme vielä jotain virallista rekisteröintiä, jota ennen avainten luovutus ei ole mahdollista. Muuttaisimme jo miellämme päästäksemme paremmin kiinni oikeaan arkeen. Toisaalta omat tavaramme saapuvat Dallasista nykyisen arvion mukaan vasta ihan joulun alla, joten ennen vuoden vaihdetta tilanne ei täysin normalisoidu.

- Meillä on uusi taloudenhoitaja. Meena aloitti meillä reilu viikko sitten ja olemme ainakin toistaiseksi olleet erittäin tyytyväisiä hänen työhönsä. Koska siivoojasetä Rakesh käy siivoamassa tilapäisasunnossa, Meenan tehtäviin kuuluu toistaiseksi vain vaatteiden pyykkäys ja silittäminen sekä ruoan laitto. Taloon muutettuamme hän ottaa vastuun myös siivoushommista ja ehkä ajoittain myös Niilon hoidosta. Vaikka Meenan työtehtävien määrä meidän muutettuamme lisääntyy, myös hän odottaa taloon pääsyä. Syy siihen on, että hänen työsuhde-etuihinsa kuuluu asunto talomme kellarissa. Hän muuttaa sinne miehensä ja 3-vuotiaan poikansa kanssa.