Uutta hiekkaa

Vuokranantaja on ihme ja kumma vihdoin muuttanut asennettaan lupaamalla asioita - ja tekemällä mitä lupaa! Ei ehkä ihan aikataulussa vaan viikon tai kuukauden myöhässä, mutta kuitenkin. Niilon hiekkalaatikkoa luvattiin joku aika sitten ehostaa, mutta en itse jaksanut uskoa, että niin todella kävisi. Keskiviikkona kuitenkin puutarhuri ilmestyi illansuussa paikalle ja kantoi parikymmentä sankoa (!) hiekkaa jostain kulman takaa juuri syvennettyyn hiekkalaatikkoon Niilon iloksi. Kyllä nyt kelpaa telmiä.

Kyseessä on siis oikeastaan hiekkakuoppa (sandpit), silla hiekkalaatikkoa (sandbox) ei täällä oikein taideta tuntea. No, ajaa kuoppakin melkein saman asian, vaikkei hiekka siinä oikein pysy.

Helppoa elämää

Meidän ei tarvitse nykyään tehdä juuri mitään itse. Kotiapulaisemme Meena siivoaa, pesee pyykit, silittää vaatteet, vaihtaa petivaatteet, laittaa ruoan ja käy kaupassa. Tek, Meenan mies, pitää pihan ja parvekkeet siistinä ja vaihtaa rikkinaiset lamput. Kuskimme, Ajay Lama, ajaa autoa ja vie meidät minne haluamme milloin haluamme. Ja vartijat seisovat vahdissa talon ulkopuolella. He avaavat meille portin lähtiessämme ulos ja pitävät huolen siitä, että olemme turvassa omassa kodissamme.

Luulisi siis, että elämä on helppoa Intiassa. Mutta ei. Täällä ei mikään ole helppoa tai yksinkertaista. Helpommalla pääsisi, kun tekisi kaiken itse, ajattelen usein. Omat lähtökohdat ja odotukset ovat usein täysin erilaiset kuin näillä ihmisillä, ja asioista yhteisymmärrykseen pääseminen vie parhaimmillaankin paljon aikaa.

Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa palvelusväki alkaa kränätä keskenään. Muutama viikko sitten päivävartija riitautui Tekin kanssa. Tek oli kieltänyt vartijaa tulemasta keittiöön kengät jalassa, mitä vartija piti turhana simputuksena. Tek oli tarttunut vartijaa rintamuksesta ja tönäissyt tämän ulos. Ollessaan lähdössä ulos, Tek oli vielä kieltäytynyt sulkemasta porttia perässään, minkä seurauksena vartija oli tarttunut Tekin polkupyöräntankoon rivakalla otteella. Kunnon tappelua ei syntynyt, mutta molemmat kävivät kantelemassa minulle toisistaan, vartija ihan tippa silmäkulmassa. Tällaista on varmaan olla toissa lastentarhassa. "Ei kengät jalassa sisälle!" "Lyödä, töniä tai potkia EI saa!" "Kyllä noin isojen poikien pitää osata itse sopia siitä, kuka sulkee portin." Huoh…

Yleisesti ottaen iso osa ongelmaa on oma perfektionismi ja tapoihin pinttyneisyys; kun on itse tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla ja huolella, on vaikea hyväksyä, että ne tehtaisiin toisin. Kuinka pikkutarkkoja ohjeita palvelijoidensa voi odottaa noudattavan ja kuinka monta pikkuasiaa heille jaksaa kädestä pitäen neuvoa? Onko kohtuutonta odottaa, että ruuvit ruuvataan proppuihin sen sijaan että viimeinen sentti nakutetaan vasaralla? Onko pikkusieluista vaatia, että vierasvessan käsipyyhkeinä roikkuisivat jotkut muut kuin 20 vuotta vanhat lapsuudenkodista pöllityt oranssit varakalapyyhkeet? Onko epärealistista odottaa että minun jumppavaatteeni eivät päätyisi pesun jälkeen Tomin aluspaitapinoon?

Myönnettäköön, että maailman murheiden mittakaavassa nämä eivät ole erityisen olennaisia asioita, mutta kyllä ne kummasti ärsyttävät ja arkipäiväistä elämää hiertävät. Moni onkin sanonut, että tärkeintä Intiassa on osata olla välittämättä asioista liikaa. Opinkohan minäkin siihen? Ja onko se sitten hyvä ettei välitä?

Jäämässä sittenkin?

Vuokraisäntä soitti kolmisen viikkoa sitten ovikelloamme ja ilmoitti, että nyt hän muuttaa pois. Kukaan ei kuulemma enää asuisi yläkerrassa ja hän tekisi muutenkin kaikkensa, jotta viihtyisimme talossa. Olimme hyvin skeptisiä lupausten suhteen, vaikka ukosta ei ole tämän vuoden puolella harmia juuri ollutkaan. ”Sillä ei varmasti ole puhtaita jauhoja pussissa”, ajattelimme.

Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että hän ei todellakaan enää asu katolla. Ja kierotus on myös monin muin keinon yrittänyt lepytellä meitä. ”Saanko rakentaa korotuksen aitaanne, ettei kukaan kadulta voi katsella pihalle?” ”Voinko pesettää ja kiillotuttaa lattianne? ”Totta kai järjestän vartijallenne pääsyn kellarin vessaan.” ”Voi, ilman muuta laitan hiekkalaatikkoon laidat ja tuotan sinne lisää hiekkaa! Saanko hankkia Niilolle myös ilmaiseksi kiipeilytelineen ja liukumäen?”

Onko lipevä limanuljaska tajunnut, että hänen ei todellakaan kannata ajaa meitä pois talosta? Vai onko sillä kuitenkin jotain taka-ajatuksia? Harkitsemme peruvamme joulun alla jättämämme irtisanomisilmoituksen. Talo on kiva ja sijainti Tomin toimistoon nähden oivallinen. Mutta uskallammeko sittenkään tilata makuuhuoneen ikkunaan mittatilausverhoja tai rakennuttaa hyllyjä vaatekaappeihin ja varastohuoneisiin? Voi olla että otamme riskin, sillä kaikkein vähiten meitä tällä hetkellä kiinnostaa muuttaa uudestaan.