Uutta hiekkaa

Vuokranantaja on ihme ja kumma vihdoin muuttanut asennettaan lupaamalla asioita - ja tekemällä mitä lupaa! Ei ehkä ihan aikataulussa vaan viikon tai kuukauden myöhässä, mutta kuitenkin. Niilon hiekkalaatikkoa luvattiin joku aika sitten ehostaa, mutta en itse jaksanut uskoa, että niin todella kävisi. Keskiviikkona kuitenkin puutarhuri ilmestyi illansuussa paikalle ja kantoi parikymmentä sankoa (!) hiekkaa jostain kulman takaa juuri syvennettyyn hiekkalaatikkoon Niilon iloksi. Kyllä nyt kelpaa telmiä.

Kyseessä on siis oikeastaan hiekkakuoppa (sandpit), silla hiekkalaatikkoa (sandbox) ei täällä oikein taideta tuntea. No, ajaa kuoppakin melkein saman asian, vaikkei hiekka siinä oikein pysy.

Helppoa elämää

Meidän ei tarvitse nykyään tehdä juuri mitään itse. Kotiapulaisemme Meena siivoaa, pesee pyykit, silittää vaatteet, vaihtaa petivaatteet, laittaa ruoan ja käy kaupassa. Tek, Meenan mies, pitää pihan ja parvekkeet siistinä ja vaihtaa rikkinaiset lamput. Kuskimme, Ajay Lama, ajaa autoa ja vie meidät minne haluamme milloin haluamme. Ja vartijat seisovat vahdissa talon ulkopuolella. He avaavat meille portin lähtiessämme ulos ja pitävät huolen siitä, että olemme turvassa omassa kodissamme.

Luulisi siis, että elämä on helppoa Intiassa. Mutta ei. Täällä ei mikään ole helppoa tai yksinkertaista. Helpommalla pääsisi, kun tekisi kaiken itse, ajattelen usein. Omat lähtökohdat ja odotukset ovat usein täysin erilaiset kuin näillä ihmisillä, ja asioista yhteisymmärrykseen pääseminen vie parhaimmillaankin paljon aikaa.

Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa palvelusväki alkaa kränätä keskenään. Muutama viikko sitten päivävartija riitautui Tekin kanssa. Tek oli kieltänyt vartijaa tulemasta keittiöön kengät jalassa, mitä vartija piti turhana simputuksena. Tek oli tarttunut vartijaa rintamuksesta ja tönäissyt tämän ulos. Ollessaan lähdössä ulos, Tek oli vielä kieltäytynyt sulkemasta porttia perässään, minkä seurauksena vartija oli tarttunut Tekin polkupyöräntankoon rivakalla otteella. Kunnon tappelua ei syntynyt, mutta molemmat kävivät kantelemassa minulle toisistaan, vartija ihan tippa silmäkulmassa. Tällaista on varmaan olla toissa lastentarhassa. "Ei kengät jalassa sisälle!" "Lyödä, töniä tai potkia EI saa!" "Kyllä noin isojen poikien pitää osata itse sopia siitä, kuka sulkee portin." Huoh…

Yleisesti ottaen iso osa ongelmaa on oma perfektionismi ja tapoihin pinttyneisyys; kun on itse tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla ja huolella, on vaikea hyväksyä, että ne tehtaisiin toisin. Kuinka pikkutarkkoja ohjeita palvelijoidensa voi odottaa noudattavan ja kuinka monta pikkuasiaa heille jaksaa kädestä pitäen neuvoa? Onko kohtuutonta odottaa, että ruuvit ruuvataan proppuihin sen sijaan että viimeinen sentti nakutetaan vasaralla? Onko pikkusieluista vaatia, että vierasvessan käsipyyhkeinä roikkuisivat jotkut muut kuin 20 vuotta vanhat lapsuudenkodista pöllityt oranssit varakalapyyhkeet? Onko epärealistista odottaa että minun jumppavaatteeni eivät päätyisi pesun jälkeen Tomin aluspaitapinoon?

Myönnettäköön, että maailman murheiden mittakaavassa nämä eivät ole erityisen olennaisia asioita, mutta kyllä ne kummasti ärsyttävät ja arkipäiväistä elämää hiertävät. Moni onkin sanonut, että tärkeintä Intiassa on osata olla välittämättä asioista liikaa. Opinkohan minäkin siihen? Ja onko se sitten hyvä ettei välitä?

Jäämässä sittenkin?

Vuokraisäntä soitti kolmisen viikkoa sitten ovikelloamme ja ilmoitti, että nyt hän muuttaa pois. Kukaan ei kuulemma enää asuisi yläkerrassa ja hän tekisi muutenkin kaikkensa, jotta viihtyisimme talossa. Olimme hyvin skeptisiä lupausten suhteen, vaikka ukosta ei ole tämän vuoden puolella harmia juuri ollutkaan. ”Sillä ei varmasti ole puhtaita jauhoja pussissa”, ajattelimme.

Mutta toistaiseksi näyttää siltä, että hän ei todellakaan enää asu katolla. Ja kierotus on myös monin muin keinon yrittänyt lepytellä meitä. ”Saanko rakentaa korotuksen aitaanne, ettei kukaan kadulta voi katsella pihalle?” ”Voinko pesettää ja kiillotuttaa lattianne? ”Totta kai järjestän vartijallenne pääsyn kellarin vessaan.” ”Voi, ilman muuta laitan hiekkalaatikkoon laidat ja tuotan sinne lisää hiekkaa! Saanko hankkia Niilolle myös ilmaiseksi kiipeilytelineen ja liukumäen?”

Onko lipevä limanuljaska tajunnut, että hänen ei todellakaan kannata ajaa meitä pois talosta? Vai onko sillä kuitenkin jotain taka-ajatuksia? Harkitsemme peruvamme joulun alla jättämämme irtisanomisilmoituksen. Talo on kiva ja sijainti Tomin toimistoon nähden oivallinen. Mutta uskallammeko sittenkään tilata makuuhuoneen ikkunaan mittatilausverhoja tai rakennuttaa hyllyjä vaatekaappeihin ja varastohuoneisiin? Voi olla että otamme riskin, sillä kaikkein vähiten meitä tällä hetkellä kiinnostaa muuttaa uudestaan.

Hyvaa uutta vuotta!

Niin vaan jaivat kaikki sahkoiset joulun ja uuden vuoden tervehdykset lahettamatta, niin oli kiireinen loppuvuosi. Ensin tulivat jouluvieraat, sitten mahatauti, sitten kauan odotettu muutokuorma. Sen jalkeen kavi joulupukki, mahatauti jatkui ja kavin hakemassa laakarilta tehottomia antibiotteja.

Ja vastoinkaymiset jatkuivat edelleen. Tapaninpaivana lentomme viivastyi niin paljon, etta jaimme jatkolennolta. Paasimme perille Borneolle, Kuchingin kaupunkiin paivan myohassa. Siella sairastui Niilo. Seurasi sotkua, laakarikaynti ja lisaa sotkua. Onneksi olimme hotellissa, missa paikalle voi kutsua huonesiivoojan valineineen...

Nyt olemme viimeista iltaa Kuala Lumpurissa ja huomenna palaamme Delhiin. Kulttuurisella adaptaatiokayralla olen siina vaiheessa, etta paluu ei voisi vahempaa kiinnostaa. Likaisen ja haisevan Intian lisaksi odottamassa on purkamaton muuttokuorma ja kiireiset ajat toissa. Kaksi jalkimmaista asiaa on korjattavissa, mutta kahdesta edellisesta en ole aivan varma. Ehkapa lika halvenee ja haju hiipuu uuden vuoden myota. Toiveikkaana uuteen vuoteen!

Lohdutusta elämään

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Samoin on kieron vuokraisännän aiheuttamaa henkistä taakkaa lievitettävä jotenkin. Lienemme amerikkalaistuneet, sillä shoppailu tuntuu helpottavan. Päivän saldo on:
- kaksi norsua
- yksi kaappi
- yksi kameli
- kaksi lämmitintä
Eilen ostimme oranssin maton, joka on toistaiseksi olohuoneessa (piristystä elämään) ja liukuesteitä kylpyhuoneeseen. Huomenna jatkamme ostoskierrettä tilaamalla punaiset verhot makuuhuoneeseen.

Vuokraisäntä helvetistä

Korjaus edelliseen: vuokraisäntä ei pida kattokerrostamme kakkosasuntonaan, vaan ykkösasuntonaan. Mokoma valehteleva ja ahne paska on viime päivinä osoittautunut patologiseksi valehtelijaksi ja ammattihuijariksi - ja mikä pahinta - myös kokeneeksi sellaiseksi.

Talon edellinen asukas poikkesi pari päivää sitten kertomassa omista kokemuksistaan vuokraisännän kanssa. Vuoden vuokrasitoumuksen päätteeksi hän oli miehensä kanssa muuttanut pikimmiten pois talosta, sillä vuokraisäntä oli koko ajan asunut yläkerrassa (asiasta aiemmin ilmoittamatta, mutta vuokrasopimuksen ollessa sellainen, ettei se suoranaisesti estänyt sitä) aiheuttaen häiriöitä ja vieden talon maksavilta ja ns. varsinaisilta asukkailta rauhan ja hermot.

Ellei vuokraisäntä nyt ole sentään itse perkele, niin vähintään paholaisen oppipoika. Asiaamme yritetään vielä selvittää työnantajani ja sen lakimiesten avustuksella, mutta ellei ratkaisua löydy, niin muutto lienee ajankohtainen viimeistään keväällä. Emme olisi varsinaisesti kaivanneet siiheen littyvää talonhakurumbaa, uusia sopimuksia, korjauskierretta, muuttoa ja muita jäjestelyjä, mutta mitä muutakaan tekisi huomattuamme muuttaneemme helvetin lieskojen lämpöön kuuntelemaan saatanan naisystävän korkojen kopinaa ja pojan rumpusooloja yläkerrasta?

Uusi koti

Pääsimme vihdoin ja viimein muuttamaan, ja kaksi yötä uudessa kodissa on nyt takana. Kovin kodikasta täällä ei tosin ole; talo kaikessa komeudessaan kaikuu tyhjyyttään, sillä täytteenä ei ole toistaiseksi kuin muutaman hassu vuokrahuonekalu. Mattoja tai verhoja ei ole lainkaan. Eikä sekään lisää kodikkuutta, että Tomi on työmatkalla ja me olemme Niilon kanssa kaksin.

Niilon nukkuessa haahuilen huoneesta toiseen ja hetkestä riippuen pidän talovalintaamme joko erinomaisena tai täysin päättömänä. Tällä hetkellä asuintilat ovat toki kolkot, mutta potentiaalia on kunhan vaan saamme omat tavaramme. Tavaratkaan eivät kuitenkaan auta siinä, että jo aiemmin lipevältä vaikuttanut vuokraisäntä, Neeraj, muuttuu päivä päivältä luihummaksi.

Vaikka omistaja on korjannut talossa monta paikkaa vaatimustemme mukaisesti, remontti on monin paikoin edelleen kesken. Ja puutteita on monia: On toimimattomia valaisimia, asentamattomia tuulettimia, puuttuvia hanoja, irronneita saranoita, maalaamattomia seiniä jne. Lisäksi esimerkiksi ostamamme tiskikone ei mahdukaan sille suunnitellulle paikalle, vaikka vuokraisäntä väitti, että siinä on ollut kone ennenkin. Ja hiekkalaatikko, jonka hän lupasi rakentaa etupihalle, onkin osoittautunut vain pieneksi alueeksi, jossa multa on peitetty ohuella hiekkakerroksella. Se on kuulemma ”sand pit”.

Mutta mikä pahinta, näiden itse rakennukseen liittyvien puutteiden lisäksi on paljastunut, että Neeraj on suunnitellut pitävänsä osan rakennuksesta jonkinlaisena kakkosasuntonaan. Joitakin viikkoja sitten huomasimme taloa etäämpää katsellessamme, että ylhäällä on vielä kolmas kerros, jonka olemassaolosta meille ei kerrottu asuntoa esiteltäessä mitään. Kysyessämme vuokraisännältä asiasta hän vastasi vältellen säilyttävänsä siellä jotain tavaroitaan ja esittelevänsä sen ensi kerralla. Eilen kuitenkin näin illalla, että kattokerroksessa palaa valot ja tänään aamupäivällä sinne livahti hyvin pukeutunut intialaisnainen, joka kertoi olevansa ”Neerajin ystävä”.

Olemme sanoneet, että omistaja saa käyttää ylimääräisiä kellari- ja kattotiloja varastonaan jos haluaa, vaikka mieluummin antaisin nekin tilat palvelijoidemme käyttöön. Mutta sitä en missään nimessä hyväksy, että täällä asuisi pysyvästi muita kuin me ja meidän palvelusväkemme. Nyt pitäisi sitten alkaa vääntää kättä siitä, kuka on oikeassa ja mihin tiloihin kenelläkin on oikeus. Olimme sopineet tapaavamme tänään klo 14, mutta herra vuokraisäntä perui tapaamisen ”korkean kuumeen vuoksi”. Uusi yritys huomenna.